Monelle suomalaiselle metsäteollisuuden, tekstiiliteollisuuden ja metalliteollisuuden kasvu ja menestys sekä niiden merkitys Suomen taloudelle toisen maailmansodan jälkeen ovat tuttuja tarinoita. Vähemmän tunnettu mutta mielenkiintoinen sivujuoni joka näihin tarinoihin liittyy, kertoo raaka-aineista, joita nämä teollisuuden eri haarat tiettyinä aikoina enemmän ja vähemmän tarvitsivat.
Uusioraaka-aineet, tai jäteraaka-aineet, joiksi niitä liiton perustamisen aikoihin kutsuttiin, nousivat toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa vahvasti esiin. Yleinen ja monille aloille ulottunut valtava raaka-ainepula, jälleenrakennus ja sotakorvausten vaatimukset käänsivät teollisuuden katseet myös sekundaarisiin vaihtoehtoihin. Aktiivisten yrittäjien toimien vaikutuksesta Kansanhuoltoministeriö perusti komitean tutkimaan jäteraaka-aineiden merkitystä ja asemaa. Komitea nimesi yksimielisesti jäteraaka-aineet ”kansantaloudelliseksi voimavaraksi”. Komiteamietintöön pohjautuen perustettiin vuoden 1950 lopulla keskusorganisaatio Jätealan Keskusliitto – nykyinen Suomen Uusioraaka-aineliitto ry – yhdyssiteeksi teollisuuden, hankintaliikkeiden, keräilylähteiden, valtiovallan ja yleisön välille.
Liiton perustamisella on siis sekä yrittäjyyteen perustuva että valtiollinen pohja. Valtion edustaja olikin mukana toiminnassa ensimmäiset kymmenen vuotta, mutta käytännön toiminta rakentui alusta asti vahvasti jäsenyritysten ja -yhdistysten varaan. Lähtökohtana yrityksillä oli ansaita elanto ja työllistää. Pohjalla vaikutti ajatus, ettei ”mitään, mihin on kerran pantu työtä ja materiaalia, ilman muuta saisi tuhota ennen kuin on tutkittu, eikö sitä vielä voitaisi käyttää johonkin”, kuten liiton ensimmäinen asiamies, merkonomi Siiri Nieminen Kansamme Talous -lehdessä vuonna 1952 kirjoitti.
Jo alkuvaiheessa korostui, että järjestöt, liikkeet ja yksityiset henkilöt pyrkivät toteuttamaan edellä mainittua periaatetta tilanteissa, joissa se on taloudellisesti mahdollista. Suuri yleisö ja erilaiset kansalaisjärjestöt valjastettiin keräämään etenkin jätepaperia, lumppua ja romua massiivisten mainoskampanjoiden avulla. Vastineeksi teollisuudelle toimitetuista raaka-aineista saatiin erilaisia haluttuja ja harvinaisia tuotteita hopeisista aterimista kelloihin, tai rahaa, joka käytettiin hyväntekeväisyyteen tai jonkun kansalaisjärjestön, kuten partiolaisten tai urheiluseurojen toiminnan ylläpitoon. Ketju oli toimiva ja hyödytti paitsi kuluttajaa myös kotimaista yrittäjyyttä ja sitä kautta teollisuutta.
Tismalleen sama ajatus tulee kuuluviin myös uusioraaka-ainealalla ja liiton jäseninä paljon 1950-lukua myöhemmin toimivien aktiivien mielikuvissa. ”Kierrätys toimii, kun se on taloudellisesti kannattavaa”. Yhä tiedostavammassa yhteiskunnassa ympäristön kannalta kestävä liiketoiminta on myös valttikortti. Romu – lumppu – paperi -kolmikosta on siirrytty yhä laajenevaan materiaalien kirjoon ja jäsenyritykset tarjoavat myös monenlaisia palveluita asiakaskunnilleen.
Jätealan Keskusliitosta ei koskaan tullut merkittävää edunvalvontajärjestöä jäteraaka-aine-alalle. Sen sijaan sen merkitys on aina painottunut vahvasti jäseninä olevien yritysten ja yhteisöjen keskinäisen vuorovaikutuksen foorumina toimimiseen. Muun muassa opintomatkat kotimaassa ja ulkomailla sijaitseviin uusioraaka-ainealalla toimiviin kohteisiin ovat virittäneet hedelmällistä keskustelua ja luoneet mahdollisuuden oppia, verkostoitua sekä tuoda ja viedä osaamista.
Yhä moninaistuvassa organisaatioiden kentässä kierrätyksen ja uusioraaka-aineiden parissa toimivien alalla Suomen Uusioraaka-aineliitolla on pitkä historia ja paljon pitkäaikaisia jäseniä. Vuosikymmenten varrella liiton merkitys, rooli, aktiivisuus ja vaikutusmahdollisuudet ovat vaihdelleet, mutta sen toiminta-ajatus on pysynyt varsin samanlaisena. Oli aika koota historia kansiin ja katsoa sen kautta yleisemminkin alan kehitystä ja merkitystä.
Historiateoksen tarkoituksena on kertoa liiton toiminnasta alan toimijoille ja siitä kiinnostuneille sekä luoda katsaus varsinaisten uusioraaka-aineiden historiaan 1950-luvulta nykypäivään.
Historian tutkija FM Kati Toivanen on ansiokkaasti ja asiantuntevasti kuvannut Suomen Uusioraaka-aineliiton taivalta vuodesta 1950 tähän päivään. Historiateos osoittaa, että kiertotalouden juuret ulottuvat kauaksi taakse, ja että teema on edelleen mitä ajankohtaisin.
Teoksen voi tilata suoraan liiton sivuilta kohdasta: Tilaa historiikki, teoksen hinta 10,90 euroa sisältäen postituskulut.
Tiedustelut ja yhteydenotot:
Suomen Uusioraaka-aineliiton puheenjohtaja
Lauri Nylander
lauri.nylander@akkukierrätyspb.fi
Suomen Uusioraaka-aineliiton asiamies
Eija Mustonen
yhteys@uusioraaka-aineliitto.fi
