12.6.2017 4H-liiton perinteinen Reilu teko -säkkikeräys käynnissä

Suomen 4H-liitto, Finland svenska 4H ja paikalliset 4H-yhdistykset järjestävät perinteisen Reilu Teko -säkkikeräyksen. Keräyksen päärahoittaja on Yara Suomi. Säkkikeräykseen osallistuvat Hankkija, K-maatalous, Raisioagro ja Tilasiemen. Säkkikeräys työllistää satoja nuoria eri puolilla Suomea.

Säkkikeräyksen suojelijana toimii maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

Reilu Teko -keräykseen otetaan Yaran lannoitesäkit, lannoitelavojen suojahuput sekä Hankkijan, K-maatalouden, Raisioagron ja Tilasiemenen siemenviljasuursäkit.

Viljelijät tuovat tyhjät säkit 4H-yhdistysten keräyspisteisiin, joita on lähes jokaisessa kunnassa, yhteensä noin 250. Viljelijöille säkkien jättäminen keräykseen on maksutonta. 4H-nuoret lajittelevat ja pakkaavat säkit, ja Yara järjestää säkkien kuljetuksen keräyspisteistä kierrätettäväksi uusiokäyttöön.

Ympäristön etu ja nuorille työkokemusta

Viime vuonna keräys tuotti 676 tonnia muovia, talteen saatiin kaksi kolmasosaa maatiloille toimitetuista säkeistä. Säkkikeräystä on tehty vuodesta 1975, yhteensä muovia on kerätty noin 36 miljoonaa kiloa. Pesun, murskauksen ja sulatuksen jälkeen säkit käytetään uusiomuovin raaka-aineeksi. Ilman Reilu Teko -keräystä säkit päätyisivät kaatopaikoille. Monelle nuorelle säkkikeräys on ensimmäinen kesätyöpaikka.

Säkkejä kerätään koko maassa touko–elokuun aikana.

Lisätietoa: https://www.4h.fi/ajankohtaista/tiedotteet/reilu-teko-sakkikerays-kaynnistyy-2/

Keräysajat ja -pisteet: www.4H.fi/reiluteko.

 

Samankaltaiset artikkelit

  • 18.12.2025 Näin uusiomateriaalit virtaavat suomalaisissa yrityksissä – miksi kokonaiskuva on tärkeä kiertotaloudelle?

    Suomen Uusioraaka-aineliiton tilaamassa opinnäytetyössä tutkittiin jäsenistömme uusiomateriaalitasetta. Vaikka Suomessa korostetaan entistä vahvemmin yhtenäisen tiedon roolia materiaalien kierrosta resurssiviisaan yhteiskunnan perustana, kiertotalouden toimijoita velvoittavat raportointijärjestelmät ovat edelleen hajanaisia.   Kiertotaloudella tarkoitetaan toimintamallia, jossa materiaalit pidetään kierrossa mahdollisimman pitkään ja jätteet hyödynnetään uudelleen. Resurssiviisaus puolestaan tarkoittaa luonnonvarojen harkittua ja tehokasta käyttöä niin, että hukkaa syntyy mahdollisimman vähän….

  • 4.12.2025 Valtionavustuksella kohti kestävämpää liikennettä – romutuspalkkiota voi hakea takautuvasti 1.10.2025 alkaen

    Suomi panostaa kestävään liikenteeseen: neljättä kertaa järjestettävän romutuspalkkiokampanjan myötä uuden, enintään 140 g/km päästävän henkilöauton ostaja voi saada 2 000–2 500 euron valtionavustuksen, kun samalla romutetaan vanha liikennekäytössä oleva auto. Eduskunta on hyväksynyt romutuspalkkiolain, joka astuu voimaan vuoden 2026 alussa. Kampanja on voimassa 1.1.2026–31.12.2027, ja hakemuksia voi jättää takautuvasti 1.10.2025 alkaen. Tavoitteena on edistää ympäristöystävällisempää…

  • 11.6.2025 Suomen Uusioraaka-aineliitto ry vieraili Lassila & Tikanojan Keravan kierrätyslaitoksella

    Suomen Uusioraaka-aineliitto ry:llä oli ilo vierailla Lassila & Tikanojan Keravan kierrätyslaitoksella liittokokouksen yhteydessä. Vierailu tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua yhteen Suomen merkittävimmistä kierrätyslaitoksista ja sen toimintaan. Lassila & Tikanojan Keravan kierrätyslaitos Lassila & Tikanojan Keravan kierrätyslaitos on Suomen suurin kierrätyslaitos. Se pystyy käsittelemään vuodessa jopa 460 000 tonnia materiaaleja, mikä tekee siitä keskeisen toimijan Suomen kiertotaloudessa….

  • 26.5.2025 Yhteinen opintomatka Viroon: Suomen Uusioraaka-aineliitto ry ja Jätehuoltoyhdistys ry tutustuivat Viron kiertotalousratkaisuihin

    Suomen Uusioraaka-aineliitto ry ja Jätehuoltoyhdistys ry järjestivät yhteisen opintomatkan Viroon 21.-23.5.2025. Matkalla tutustuimme laajasti Viron monipuolisiin kiertotalousratkaisuihin. Matka tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä, miten Viro on kehittänyt kierrätys- ja jätehuoltopalveluitaan. Vierailukohteet Weerec – SER-laitteiden käsittelyyn erikoistunut laitos Weerec on moderni laitos, joka keskittyy sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) käsittelyyn. Laitoksella näimme, miten vanhat sähkö- ja elektroniikkalaitteet kierrätetään…

  • 18.2.2025 Kuusakoski kierrätti Särkänniemen Trombi-vuoristoradan

    Olemme tottuneet arjessa kierrättämään pienikokoista kotitaloudessa syntyvää materiaalia, mutta joskus täytyy hankkiutua eroon vähän suuremman kokoluokan tuotteista. Suomen Uusioraaka-aineliiton jäsen Kuusakoski kierrätti syksyllä Särkänniemen klassikkovuoristoradan, Trombin. Trombi-vuoristorata oli palvellut Särkänniemen huvipuiston hurjapäitä jo lähes 20 vuoden ajan. Särkänniemi etsi ensin Trombille ostajaa, mutta sellaista ei löytynyt. Tilalle oli jo suunniteltu uutta, joten vastuullisesti arvojensa mukaisesti…

  • 23.5.2024 Kierrätysaste nousuun ja lisää uusiomuovia markkinoille: Uusi muovipakkausjätteen lajittelulaitos Riihimäelle

    Jäsenistömme yhteistyössä on voimaa! Pakkaustuottajayhteisö Sumi Oy ja Fortum Recycling & Waste ovat sopineet laajamittaisesta yhteistyöstä muovipakkausten kierrätyksen vauhdittamiseksi. Sumi aikoo rakentaa muovipakkausten lajittelulaitoksen Riihimäelle, ja Fortum keskittyy kierrätysmuovituotteiden valikoiman laajentamiseen. Kotimaisen muovipakkauslajittelun kapasiteetti kaksinkertaistuu Sumi laajentaa toimintakenttäänsä investoimalla uuteen muovipakkausjätteen lajittelulaitokseen ja perustamalla tytäryhtiön, Sumi Sorting Oy:n, laitoksen hallintaan. Toimivaksi todistetun teknologian ja Sumin…