5.5.2020 Meriauran kiertotalouden asiakkuuksista vastaava henkilö vaihtuu

Riinu Walls (MBA, Maritime Management) ottaa Meriaurassa vetovastuun kiertotalouden ja uusioraaka-aineisiin liittyvien tuotteiden merikuljetuksista, Jukkis Sutelan siirtyessä uusiin haasteisiin Meriauran ulkopuolelle. Walls on aikaisemmin vastannut Meriauran bulk-kuivalastialusten rahtaamisen ja operoinnin johtamisesta, ja mm. agribulk-asiakkuuksista. Nyt tehtävänkuva laajenee myös kiertotalouden asiakassuhteisiin.

”Kierrätysmateriaalien kuljetus on minulle toki tuttua, koska olemme kuljettaneet niitä lähes koko Meriauran olemassaolon ajan. Uutta opittavaa alasta on silti varmasti paljon” Walls sanoo. Hän toivookin, että liiton kautta löytyisi uusia suhteita ja yhteistyökumppaneita. Meriauran kuljetustarjontaan kuuluvat myös maakuljetukset, sillä samaan yritysryhmään kuuluu myös maakuljetusyritys VG-Trans, joka kuljettaa myös paljon kierrätysmateriaaleja.

”Me Meriaurassa uskomme, että tulevaisuuden kestävä yhteiskunta rakentuu vahvasti kiertotaloudelle, ja haluamme olla mukana kehittämässä sitä tarjoamalla mahdollisimman joustavia ja kustannustehokkaita kuljetusratkaisuja kiertotalouden toimijoille”, Walls toteaa.

Lisätietoja ja yhteydenotot:

Riinu Walls
puh. +358 40 757 4748
riinu.walls@meriaura.fi

Meriaura on turkulainen perheomisteinen merikuljetusyritys. Kuljetamme mm. bio- ja kiertotalouden tuotteita, agribulkia, sekä vaativia erikoislasteja Pohjois-Euroopan alueella. Laivastossamme on tällä hetkellä 16 kuivarahtialusta (kantavuudeltaan 3000-8800 tonnia), kolme kansilastialusta projekti- ja erikoislasteille, sekä yksi ro-ro-alus. Toimintaamme leimaa ekologisuus ja innovatiivisuus. Kehitämme ja toteutamme aktiivisesti mm. jätteiden hyödyntämistä alustemme polttoaineena. Lisätietoja: www.meriaura.fi